Pelaajasopimus kaudelle 2025-2026 on purettu
ÅIFK ja Oliver Malkamäki ovat purkaneet pelaajasopimuksensa yhdessä sovitun ulkomaan pykälän mukaisesti. Oliver on käynyt päättyneen kauden aikana kahdesti antamassa näyttöjä KIF Håndboldin joukkueissa ja akatemiassa, jonka seurauksena Okku siirtyy tanskalaisseuran organisaatioon kaudelle 2025–2026.
Päävalmentaja Aku Kuusisto kertoo kansainvälisen yhteistyön tuottavan tuloksia nyt jo toistamiseen:
Okku antoi vahvat pelilliset näytöt huhtikuun visiitillä ja intressi olikin sitten nopeasti molemminpuoleinen. Olemme pitäneet yhteyksiä tässä pitkin kevättä ja nyt kaikki sitten loksahtivat paikalleen. Meidän tehtävämme on ensin kehittää pelaajia ja sitten raottaa ovia, joista pelaajat toivottavasti rynnivät onnistuneesti sisään. Todellinen työnteko alkaa kuitenkin vasta tästä. Kiitän Okkua yhteisestä ajasta, KIF Håndboldia yhteistyöstä ja kaikkea hyvää molemmille jatkoon!
Malkamäellä on edessä muutto uuteen ympäristöön elokuunn alussa kesän M19 maajoukkueen kisarupeaman jälkeen. Koldingissa tarjolla on kova harjoitteluympäristö Julie Loopin ja Jens Svanen vetämässä akatemiassa, sekä Jesper Bruhnin luotsaamassa 19-vuotiaiden liigajoukkueessa sekä miesten kakkosesssa. Koldingissa ammattimainen urheilijanpolku on kuitenkin avoinna aina edustusjoukkueeseen saakka.
Malkamäki on tilaisuudesta mielissään:
Todella upea mahdollisuus. En olisi pari vuotta sitten osannut kuvitella muuttavani Tanskaan pelaamaan käsipalloa. Siellä minua odottaa saman näköinen arki, mutta hyvin erilainen ympäristö.
Kiitos myös valmennukselle, etenkin Akulle kaikesta tuesta ja neuvoista vuosien aikana. Kiitos menneiden kausien joukkuekavereille motivaatiosta ja panoksesta. Ja kiitos vielä Åbolle, en olisi parempaan kasvattiseuraan voinut päätyä
ÅIFK:n edustusjoukkueen tausta on ollut tietoinen Oliverin mahdollisesta lähdöstä varhain keväällä ja työt puuttuvan palasen löytämiseksi edustuksen takalinjoille ovat jo käynnissä. Yhteistyö Krissen jalanjäljissä tanskalaisseuran kanssa jatkuu taas syksyllä, joten uusille pelaajille toivotetaan: "Tervetuloa kasvamaan Turkuun!"
ÅIFK toivottaa Oliverille onnea uusiin haasteisiin ja tervetuloa takaisin, kun aika on!
Aku Kuusisto
Päävalmentaja
aku@hfaifk.fi
+358 44 5180299
18.06.2025 11.02 | Oliver Malkamäki jatkaa kehittymistään Tanskassa! |
27.03.2025 19.00 | ÅIFK:n Jarno Keskinen suuntaa uusiin haasteisiin |
19.03.2025 11.07 | Playoff alkaa keskiviikkona klo 19! |
10.03.2025 11.43 | ÅIFK jatkaa puolivälieriin! |
07.03.2025 13.01 | Puolivälieräpaikka ratkaistaan lauantaina klo 16! |
26.02.2025 23.38 | Piste Turkuun! |