Teksti: ÅIFK. Kuva: Niklas Lindman
Ennätyssuuri 126 joukkueen GANT Beach Cup pelattiin 10.–11. elokuuta Ekvallan rannalla. Turnaus on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 ja nyt pelattu 29. turnaus oli historian suurin. GANT Beach Cup keräsi yhteen 1293 pelaajaa ja joukkueenjohtajaa kilpailemaan kuudessatoista ikäluokassa 290 ottelun aikana. Runsaslukuisin seura oli Dicken 19 joukkueella, perässään tuttuun tapaan GrIFK ja Atlas 16 joukkueella ja osallistumistaan vuosi vuodelta kasvattanut Akilles 13 joukkueella.
Järjestävästä seurasta ÅIFK:sta turnauksen järjestämiseen osallistuivat kaikki joukkueet miesten edustusta myöten ja rannalla oli satakunta vapaaehtoista toimitsijaa eri tehtävissä pysäköinnin ohjauksesta aina ottelutuomareihin asti.
Turnauksessa nuorimmat ikäluokat pelasivat kaikki pelinsä ilman pistelaskentaa ja jokainen ottelu pelattiin kolmen pelaajan shoot-outiin asti. Ikäluokasta D12 ylöspäin pelattiin mitaleista ja turnauksen voittajiksi selviytyivät seuraavat joukkueet:
Sarja | Tuloslinkki | Joukkue | Tulos | Joukkue |
AF | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
2 - 1 | ![]() |
AP | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
1 - 2 | ![]() |
BF | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
2 - 0 | ![]() |
BP | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
0 - 2 | ![]() |
CF10 | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
0 - 2 | ![]() |
CF11 | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
2 - 1 | ![]() |
CP10 | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
0 - 2 | ![]() |
CP11 | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
2 - 0 | ![]() |
DF12 | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
0 - 2 | ![]() |
DP12 | Kaikki sarjan loppuottelut |
![]() |
2 - 1 | ![]() |
30.04.2025 10.01 | Kallelse till Handbollsföreningen ÅIFK rf:s höstmöte 8.5.2025 kl. 17.00 |
28.04.2025 07.00 | A-nuorten Åbo Cup 2025 - ilmoittautuminen on nyt avoinna! |
11.04.2025 13.41 | ÅIFK-bussilla EM-karsintaotteluun vain 25 eur (sis. lipun) |
04.04.2025 11.00 | Malkamäki ja Sjöholm pelaamaan yhteistyöseuran väreihin KIF Håndboldiin huhtikuussa |
15.03.2025 09.54 | Dennis Rafkin 1944–2025 |
22.01.2025 15.45 | Rettigs Kamratpris åt William Malkamäki |