18
SYY
18.30
Pojat A, A-Pojat SM-sarja

ÅIFK - PIF  28 - 26

Samppalinnan palloiluhalli

Derby Turkuun

Teksti: James Mashiri, kuva: Robert Lemberg.

ÅIFK-PIF 28-26 (16-10)

ÅIFK:n A-pojat ottivat voiton derbyssä, joka oli juurikin niin tiukka kuin ennakkoasetelmien perusteella voitiin odottaa.

Joukkueet etenivät ensimmäisen vartin rinta rinnan, mutta sitten ÅIFK otti muutaman maalin johdon ja pystyi vielä ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla tekemään kaksi maalia ja lähtemään tauolle 16-10 johdossa. Toiseen erään tuli sisuuntunut vähämiehinen Piffen, joka nopeasti sulatti ÅIFK:n johtoa yhteen maaliin. Kun ottelua oli jäljellä 10 minuuttia tilanne oli 22-21, mikä toi hyvin omiaan kannustaneeseen kotiyleisöön vielä enemmän paloa. Rumpuja rytmikkäästi lyöneet ÅIFK:n D-pojat nostivat tunnelmaa hallissa ja siivittivät taas A-pojat neljän maalin johtoon viidessä minuutissa. Piffen ei kuitenkaan luovuttanut, vaan kavensi jälleen parin maalin päähän ja viimeinen puolitoista minuuttia olikin yhtä jännitysnäytelmää. Lopulta Piffen vei toisen erän nimiinsä luvuin 12-16, mutta ÅIFK otti kaksi pistettä kahden maalin turvin loppulukemin 28-26.

Bättre laget vann idag. Mera vilja och fart hos Åbo killarna. Vi är för tama i försvaret och saknar attityd. Många missade frilägen och lite för många tekniska fel. Grattis till Åbo"

– Fredrik Lunden, valmentaja, PIF

Katsomossa olleet ÅIFK:n C-pojat seurasivat ottelua paperi ja kynä kädessä suorituksia analysoiden ja arvioivat illan parhaimmiksi pelaajiksi Aaron Kronbergin (PIF), Erik Sjöholmin (ÅIFK) ja Oliver Malkamäen (ÅIFK). Aaronin suorituksista ihasteltiin vahvoja läpimurtoja, Erikin osalta harhautuksia ja liikkeen nopeutta ja Oliverilla katsomoon asti välittynyttä pallonälkää. Arvostusta nuoremmilta saivat myös 7 metrin heittoja hankkinut ja viivalta maaleja vääntänyt Robin Berghäll sekä etenkin ottelun lopussa uskomattomiin torjuntoihin venynyt maalivahti Tiger Harewood.

Tilastot

28 - 26

PIF
16 - 1012 - 16