ÅIFK hakee tiistaina revanssia HIFK:sta Urheilutalolla. Vauhdikasta peliä pelaava HIFK on Granin kanssa 15 pisteellä BK:n ja Cocksin perässä sarajataulukossa. Maalinteko on HIFK:n pelin ydin, tähän asti joukkue on tykittänyt 34 tehtyä maalia ottelua kohden – ja päästettyjä maaleja on tullut saman verran. Vähiten tehtyjä – 28 maalia – on tullut kolmessa hävityssä ottelussa ja yksikään HIFK:n ottelu ei ole jäänyt alle yhteensä 60 maalin, eli vauhdikasta käsipalloa on luvassa.
Tiistai-illan vierasreissulla on tärkeää saada punaisten maalintekotaitoa ja -iloa hieman horjutettua, jotta voimme pelata pisteistä myös vieraissa. Omassa pelissämme haluamme jatkaa hyökkäyspelin asioiden parissa, kun nyt kokoonpanoon saadaan kundeja takaisin riviin. Edessä on kahden juoksuvoimaisen joukkueen peli, jossa jossakin välissä on hyvä muistaa hieman myös ajatella ja pitää pallosta huolta.
– Aku Kuusisto, valmentaja
Käsipallo on parasta paikan päällä, mutta ottelu on myös katsottavissa katsottavissa live-lähetyksenä Handis.tv:ssä!
Molemmat joukkueet ovat nuoria ja paperilta katsottuna lähinnä identtisiä IFK-kaksosia:
HIFK | ÅIFK | |
Ikä | 20 v | 20 v |
Paidan nro | 27 | 28 |
Pituus | 184 | 183 |
Paino | 83 | 84 |
Edelliset ottelut ovat olleet runsasmaalisia ja HIFK on ollut niissä terävämäpi.
Pvm | Ottelu | Tulos |
2.11.2024 | ÅIFK-HIFK | 33–42 |
20.9.2024 | HIFK-ÅIFK | 41–30 |
17.1.2024 | HIFK-ÅIFK | 39–30 |
22.11.2023 | ÅIFK-HIFK | 30–36 |
7.10.2023 | HIFK-ÅIFK | 32–31 |