Minipoljilla takanaan vauhdikas vuosi
Julkaistu: 27.05.2018 00.00

Minipoljilla takanaan vauhdikas vuosi

GANT Beach Cupissa kautensa aloittanut minipoikien joukkue pelasi kuluneella kaudella yhteensä neljässä turnauksessa. Jokainen pelaaja sai tärkeitä minuutteja pelikentillä ja samalla tulivat tutuiksi myös isot käsipallokaupungit.

Onnistuneen rantaturnauksen jälkeen minien joukkue aloitti treenaamisensa tiistai-iltaisin Lausteen koululla. Seuraavia pelejä saatiin odottaa aina tammikuuhun asti. Silloin kutsu kävi Grani Mini Cup -turnaukseseen ja pelipaikkana oli Kauniaisten väestösuoja, jonko monet joukkueet tuntevat ”painajaisten luolana”. Loppiaisaamuna ei kuitenkaan kauaa ehditty painajaisia katsella, sillä pojille oli merkattu ensimmäinen peli jo aamukahdeksalta. Pitkä päivä ja paljon pelejä, mutta kokonaisuudessaan onnistunut reissu!

Maaliskuun loppupuolella kävi minipoikien tie Hankoon, jossa pelattiin aikaisemmiltakin kausilta tuttu Hangon Mini Spring -turnaus. Pojille karttui mukaan taas hiukan lisää kokemusta ja tietenkin himotut mitalit. Vaikka minien sarjassa ei maaleja lasketakaan, oli kilpailuhenkisen joukkueen lauantaipäivän kohokohta selvästikin juuri mitalien jako.

Tämän lehden ilmestyessä tallaavat minipojat parhaillaan Siuntion nurmikkoa. Sunnuntaipäivään mahtuu yhteensä neljä peliä ja ohjelmaan kuuluu varmasti myös vanhempien pelaajien loppupelien katsominen sekä Siuntion legendaaristen metrilakujen makustelu. Samalla katseet käännetään jo kohti seuraavaa kautta.

Kerran viikossa Lausteella treenaava ryhmä koostuu pääosin vuonna 2010 syntyneistä pojista. Valmentajina toimivat pitkän linjan käsipalloilijat Kristo Aho ja Joakim Kvarnström sekä B-pojissa pelaava Mikael Talka. Vuoden mittaan poikien kanssa on treenattu käsipallon perusjuttuja laidasta laitaan ja kehitystä on tapahtunut huomattavasti. Innokkaimmat pelurit pääsevätkin varmasti ensikaudella pelaamaan F-poikien kanssa.

Kausi 2018–2019 tuo mukanaan uusia tuulia myös minipoikien joukkueelle; rinkiin liittyy uusi valmentaja, A-poikien heittokone Jonne Karttunen. Samalla vuonna 2009 syntyneet muodostavat kokonaan oman F-poikien joukkueen joka on mukana pelaamassa oman ikäluokkansa uudistuneessa sarjasysteemissä.

Minipojissa on aina tilaa uusille innokkaille pelaajille! Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Joukkueenjohtaja Erika Dalén, erika.dalenlehtonen(ät)gmail.com, puh. 0404859756.

Åbo IFK:n minipojat toivottavat kaikille loistavaa kesää ja tulevaa kautta!

Seuran uusimmat