7
LOK
11.00
Pojat B, B-pojat kilpasarja

ÅIFK - BK-46  17 - 18

Samppalinnan Urheiluhalli

Loukkaantumisten runtelema BP jäi pisteittä taistelusta huolimatta

ÅIFK-BK-46 17-18 (9-10)

ÅIFK:n B-pojat hävisivät tasaisen väännön jälkeen Karjaan pojille yhden maalin erolla. Läpi 50 minuuttisen ÅIFK:n pojat pelasivat hyvin joukkueena, mutta esimerkillisen taistelunkin jälkeen palkinnoksi jäi vain luu käteen. Ottelun lopputulos kirjattiin lukemiin 17-18 viime vuoden CP Suomen mestarin viedessä pisteet kohti Karjaata.

Otteluun valmistava viikko olisi voinut mennä paremminkin, kun joukkue joutui pelaamaan ilman kahta maalinälkäistä vasuriaan Eero Lainetta ja Jonne Karttusta. Kopissa kuitenkin oli sovittu, ettei muutaman miehen poissaolon annettu haitata vaan ennakkoluulottomasti lähdettiin tekemään joukkueena hyvää ottelua. Ensimmäisellä puoliajalla erityisesti joukkuepuolustaminen oli kovalla tasolla ja vierailevan BK:n hyökkäyspelaaminen tehtiin vaikeaksi. Vastaavasti hyökkäyspäässä rakennettiin hyviä heittopaikkoja, joista hieman paremmalla viimeistelyllä puoliaikalukemat olisivat olleet Åbolle suotuisammat. Ensimmäinen puoliaika BK:lle 9-10.

Toinen puoliaika jatkoi samaa kaavaa kuin ensimmäinen oli alkanut. Tiivis joukkuepuolustaminen sai BK:n maalinteon näyttämään vaikealta ja loput (ja hieman enemmänkin) Eero Virtanen maalissa hoiti varmasti. Toisen puoliajan alussa IFK:n B-pojat kävivät maalin johdossa 12-11, mutta muuten maaleja tehtiinkin vuorotahtiin ja viisi minuuttia ennen loppua taululla paloivat kutkuttavat lukemat 17-17. Lopussa BK teki maalinsa ulosajon jälkeisestä 7-metrisestä, vastaavasti Åbon oma rankkari tärähti tolpasta pihalle. Viimeisen, tuomareiden suoman kaksiminuuttisen, hyökkäysvuoronsa BK piti palloa, eikä IFK enää päässyt tasoitusmaalia yrittämään. Lopputulos 17-18 ja hyvän B-ikäisten käsipallopelin jälkeen pisteet karkasivat Karjaalle.

"Olen todella ylpeä poikien tekemisestä, vaikka lähtökohdat matsiin olivatkin hankalat. Jokainen antoi kentällä kaikkensa, kuten sovittiin ja teimme yhdessä parhaamme. Puolustus oli loistavalla tasolla läpi ottelun ja hyökkäyksessäkin päästiin hyville paikoille. Benna ja Vidar tekivät ison duunin molemmissa päissä. Vihaan selittelyä, mutta ollaan oltu tässä viikon sisään epäonnisia ja tänään ei ehkä dumareillakaan ollut se paras päivä."
,ruoti joukkueen päävalmentaja Aku Kuusisto ottelun kulkua.

B-poikien mennyt viikko on ollut epäonninen. Vasenkätinen P00-maajoukkueen laituri Eero Laine mursi ranteensa keskiviikkona A-poikien vieraspelissä ja on poissa muutaman kuukauden. Takarakentaja Vidar Lepolan viime kauden peukalovamma vaatii leikkaushoitoa ja laittaa pelimiehen sivuun peleistä kolmeksi kuukaudeksi. Toisen takarakentajan Rasmus Norströmin kesällä ja yläkoululeirityksellä kärsimä selkävamma on vahvistunut rasitusmurtumaksi ja vaatii 4 kuukauden lepojakson. Viivapelaaja Leevi Riihelän nilkan nivelsidevamma on kuntoutumaan päin, mutta täyteen pelikuntoon on vielä matkaa.

"Voisin keksiä parempiakin tapoja aloittaa kauden, kuin tällainen loukkaantumissuma. Toivotan pojille tsemppiä kuntoutukseen, pelikausia on vielä edessä. Jonne onneksi oli tänään vain pienessä taudissa ja Leevi varmaan hiljalleen saa itsensä pelikuntoon. Ei auta itku! Laji on kova ja töitä tehdään sykkeellä... Mennään eteenpäin!"
, pohti Aku Kuusisto joukkueen menneestä viikosta ja loukkaantumisista.

Joukkueen seuraava ottelu pelataan ensi lauantain Pirkkolassa Dickenin B-poikia vastaan.

Tilastot

ÅIFK – Benjamin Fellman 6, Vidar Lepola 5, Emil Långstedt 2, Leevi Riihelä 2, Saska Soini 1, Cajus Maskula 1
BK-46– Daniel Källman 9, Andreas Bobe 4, Christian Borg 3, Carl Wasström 2

Varoitukset: ÅIFK – 2: Långstedt, Maskula. BK-46– 2

Ulosajot: ÅIFK – 3: Fellman x2, Långstedt. BK-46– 6

Yleisö: 37.

Ottelupöytäkirja.

Tilastot

17 - 18

BK-46
9 - 108 - 8
0'MaaliMaskula Cajus
7'MaaliFellman Benjamin
12'MaaliFellman Benjamin
13'MaaliLepola Vidar
13'UlosajoFellman Benjamin
14'MaaliLepola Vidar
16'MaaliRiihelä Leevi
21'MaaliFellman Benjamin
22'MaaliFellman Benjamin
22'MaaliRiihelä Leevi
26'MaaliLepola Vidar
26'VaroitusMaskula Cajus
27'MaaliFellman Benjamin
29'MaaliLepola Vidar
33'MaaliSoini Saska
35'VaroitusLångstedt Emil
37'MaaliFellman Benjamin
41'MaaliLångstedt Emil
43'MaaliLepola Vidar
45'MaaliLångstedt Emil
46'UlosajoLångstedt Emil
47'Tolppa tai ohiheittoFellman Benjamin

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista