2
MAA
13.45
Pojat A, AP SM-sarja

Dicken - ÅIFK   17 - 22

Pikkolan Palloiluhalli

A-pojat haki taisteluvoiton lauantaina Pirkkolasta

Dicken-ÅIFK 17-22 (12-12)

ÅIFK:n A-pojat kävivät lauantaina ryöstämässä tärkeän voiton Dicken AP-joukkueelta runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa. Kauden ensimmäinen kohtaaminen marraskuussa päättyi pistejakoon Samppalinnassa ja jobinpostia tuli läpiajossa telotun Santeri Maijalan sairasloman muodossa. Tuolloin vastustaja selvisi tilanteesta kaksiminuuttisella, kun taas Maijalalle tuomittiin käsileikkaus ja kolmen kuukauden sairasloma. Lauantaina pisteiden lisäksi positiivisena uutisena saatiin myös Santerin paluu pelikentille. A-poikien viimeinen Final Four-lopputurnauspaikka ratkaistaan keskiviikkona 13.3. kotiottelussa Cocksia vastaan.

Ottelu Pirkkolassa alkoi tasaisesti molempien joukkueiden avatessa nopeasti maalitilinsä. Ottelun kuudennella minuutilla tapahtui ensimmäisen kerran, kun Isak Lehvonen tasoitti kontrasta lukemiksi 3-3. Samassa tilanteessa Lehvosta rikottiin läpiajotilanteessa heittokäteen, mutta vastustaja selvisi marraskuun ottelun tapaan pelkällä jäähyllä. Ärsytetty turkulaislauma otti Lehvosen paikkailun aikana ensimmäisen kerran johtoaseman lukemiin 4-6. Puoliajan loppu mentiin tasatahtia Dickenin hyökätessä pitkään IFK:n vahvaa puolustusta vastaan. Tekniset virheet ja ratkaisevissa paikoissa annetut harhasyötöt estivät kuitenkin ÅIFK:n karkaamisen. Tauolle kotijoukkue tuli vielä tasoihin lukemiin 12-12.

Toiselle puoliajalle tuli päättäväinen ÅIFK tavoitteenaan vähentää hyökkäyspään virheet vielä minimiin. Ensimmäiset neljä maalia tehtiin tasatahtiin, kunnes jälleen kuuden peliminuutin jälkeen oli ylilyönnin aika. Puolinopeassa Rasmus Norströmiä rikottiin rumasti heittotilanteessa ja kotijoukkue näki suoran punaisen, mutta valitettavasti myös Rassen tilanteessa kokema vamma päätti pojan ottelun. Seuraavaan varttiin tilastomerkintöinä kirjattiin viisi ärsytetyn ÅIFK:n maalia, kun taas Dicken sai tililleen ainoastaan yhden varoituksen suunsoitosta. Täten kahdeksan minuuttia ennen loppua IFK:n johto oli lukemissa 14-20 ja ottelu oli taputeltu. Loppuhetkien pelailun jälkeen pisteet lähtivät Turkuun lukemin 17-22.

”Tärkeät pisteet pojille ja hyvä revanssi marraskuulta! Ottelu oli aika intensiivinen ja vauhdikas, mutta pojat osasivat kääntää ne tilanteet oikeanlaisesksi raivoksi ilman omia ylilyöntejä. Onneksi Isak ja Rasse selvisivät ilman suurempia vammoja. Viimeiseen peliin saatiinkin sitten kunnolla panosta, kun vain voittaja pääsee jatkoon!”,
kommentoi valmentaja Aku Kuusisto lauantaista ottelua.


Isak Lehvonen (6 maalia)

ÅIFK:n parasta esitti kuudesti maalannut Isak Lehvonen, joka sai hyvää tulitukea laidalta reilua kolme vuotta nuoremmalta Jonne Karttuselta. Samuel Edberg pelasi vahvan ottelun ja nollasi Dickenin etenkin toisella puoliajalla yhdessä Kalle Kankaanpään erinomaisesti johtaman puolustuksen kanssa. Dickenin parasta esitti laidaltaan neljästi maalannut Klaus Ahlgren.

A-poikien runkosarjaan viimeinen ottelu pelataan Samppalinnassa keskiviikkona 13.3. klo 19.30 Riihimäen Cocksia vastaan. Tuolloin ottelun voittaja kuittaa viimeisen paikan A-poikien SM-sarjan loppupeleissä.

Tilastot

ÅIFK – Isak Lehvonen 6, Jonne Karttunen 4, Mikael Manderoos 3, Santeri Maijala 3, Kalle Kankaanpää 2, Leevi Riihelä 2, Rasmus Norström 2.
Dicken – Axel Hellman 4, Klaus Ahlgren 4, Casimir Von Knorring 3, Santeri Hakkarainen 3, Ian Pehrson 2, Mathias Nyman 1.

Varoitukset: ÅIFK – 2: Kankaanpää, Manderoos. Dicken – 2: Nyman M., JA Nyman.
Ulosajot: ÅIFK – 0. Dicken – 2: Nyman M. x2.
Suora sulkeminen: Dicken – 1: Kanerva.

Ottelupöytäkirja.

Tilastot
Dicken

17 - 22

12 - 125 - 10
4'MaaliManderoos Mikael
5'MaaliMaijala Santeri
5'MaaliLehvonen Isak
8'MaaliLehvonen Isak
9'MaaliKarttunen Jonne
12'MaaliKankaanpää Kalle
12'VaroitusKankaanpää Kalle
13'MaaliMaijala Santeri
16'MaaliNorström Rasmus
19'MaaliKarttunen Jonne
25'MaaliRiihelä Leevi
26'MaaliNorström Rasmus
28'MaaliRiihelä Leevi
30'MaaliKankaanpää Kalle
31'MaaliLehvonen Isak
33'MaaliMaijala Santeri
36'OhiheittoManderoos Mikael
36'VaroitusManderoos Mikael
37'MaaliKarttunen Jonne
44'MaaliLehvonen Isak
48'MaaliManderoos Mikael
48'MaaliLehvonen Isak
51'MaaliLehvonen Isak
53'MaaliManderoos Mikael
59'MaaliKarttunen Jonne

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista