13
LOK
11.30
Pojat B, B-Pojat Kilpasarja

ÅIFK - SIF  17 - 26

Samppalinnan Palloiluhalli​

Siuntio ja Åbo ottivat yhteen B-poikien kilpasarjassa Turussa

SIF:n B-pojat saapuivat Turkuun ottamaan mittaa Åbosta lauantaiaamupäivän ottelussa, josta muodostuikin tapahtumarikas kamppailu. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun tunnustellen ja varsinkin Siuntiolla oli vaikeuksia saada heittojaan sisään. Noin seitsemän minuutin pelin jälkeen Åbo johti peliä 5-3. Takaa-ajoasemasta suivaantuneet siuntiolaiset kirivät eron nopeasti kiinni ja voittivat seuraavan kuuden minuutin jakson 5-0. Åbon valmentaja Niclas Nordqvist oli pakotettu aikalisään. Aikalisän jälkeen turkulaiset onnistuivat maalinteossa kuitenkin enää kahdesti ja tauolle lähdettiin Siuntion viiden maalin johtoasemassa 7-12.

Tauolta palanneet turkulaiset eivät olleet vielä luovuttaaneet, mutta viiden maalin johtoasema oli liian iso Siuntion tasoista joukkuetta vastaan. Ero kaventui parhaimmillaan kahden maalin päähän, mutta toisen erän lopussa kärsityt neljä ulosajoa ajoivat åbon liian ahtaaseen paikkaan. Haaste oli nuorille åbolaisille liian suuri.

Tunnetta pelistä ei kuitenkaan puuttunut kummaltakaan puolelta. Siuntion vikkelä vasuri Kalle Danielsson hääri kentällä lähes kaikilla peli paikoilla aiheuttaen harmaita hiuksia åbon puolustukselle. Takapelaajia lähes koko toisen erän erikoisvartioinnissa pitänyt Danielsson otti yhteen åbon playmakerin Mikael Talkan kanssa, joka loppujen lopuksi johti molempien ulosajoon ja lopulta Talkan ottelusta sulkemiseen. Samalla sinetöityi Siuntion kauden ensimmäinen voitto lukemin 17-26.

Åbon maalilla Oliver Kallionpää otti joukkueelleen tärkeitä torjuntoja pitäen toivoa vähintään pistejaosta yllä samalla kun Åbon takarakentajat Nurmi&Talka takoivat viisi maalia mieheen. Myös laituri Ivar Lehvonen otti tärkeää roolia sekä puolustus-- että hyökkäyspäässä painaen kaksi raivomaalia ja pysäyttäen Siuntion Danielssonin kerta toisensa jälkeen. Kyseinen vasuri kirjautti itselleen kuitenkin yhteensä kahdeksan maalia, seitsemän niistä takaa, pyörittäessään Åbon keskipuolustusta miten halusi. Myös Siuntion toinen vasuri, heittokone Robin Järvinen osui viidesti.

"Pojat taistelivat hienosti vaikka avainpelaajat ja kolme vasuria olivatkin sivussa. Ensimmäisen erän lopun suvantovaihe koitui meille kalliiksi ja toisen erän lopussa kolme jäähyä kolmeen minuuttiin sinetöivät tuloksen. Vähemmillä teknisillä virheillä ottelu olisi voinut kääntyä meille. Seuraavaan peliin kun lähdetään yhtä hyvällä asenteella ja saadaan vielä pallo pysymään mukana niin hyvä tulee!" kommentoi kokenut valmentaja Niclas Nordqvist. Nordqvist kuten muutkin olisivat toivoneet katsomoon enemmän åbolaisia kannustamaan poikia. "Skarpataan vielä seuraavaan otteluun niin saadaan lisää porukkaa katsomoon." Nordqvist summaa.

B-poikien pelit jatkuvat Samppalinnassa 3.11. kun vastaan asettuu viime kaudella vanhempien C-poikien Suomen mestaruuden voittanut KyIF. Nähdään siellä!

Maalintekijät:

ÅIFK: Nicke Nurmi 5, Mikael Talka 5, Noak Ahlqvist 3, Ivar Lehvonen 2, Robin Keto 1, Lauri Höyssä 1, Cajus Maskula 1

SIF: Kalle Danielsson 8, Robin Järvinen 5, Oliver Lodenius 4, Dennis Forssman 4, Linus Schmidt 3, Robin Forsman 2, Mico Pöyry 1

Varoitukset:

ÅIFK: Talka, Sipilä; SIF: x2

Ulosajot:

ÅIFK: Talka x3, Keto, Sipilä, Nurmi, Ahlqvist; SIF: x2

Ottelusta sulkeminen:

ÅIFK: Talka

Tilastot

17 - 26

SIF
7 - 1210 - 14
3'MaaliNurmi Nicke
5'Maali(VÄÄRÄ) Lehvonen Ivar
5'Maali(VÄÄRÄ) Lehvonen Ivar
6'MaaliAhlqvist Noak
7'MaaliNurmi Nicke
13'VaroitusTalka Mikael
19'MaaliKeto Robin
19'VaroitusSipilä Lauri
24'MaaliAhlqvist Noak
26'MaaliNurmi Nicke
27'MaaliTalka Mikael
29'MaaliTalka Mikael
30'UlosajoTalka Mikael
32'MaaliNurmi Nicke
36'MaaliTalka Mikael
37'MaaliTalka Mikael
37'MaaliHöyssä Lauri
39'MaaliNurmi Nicke
40'UlosajoAhlqvist Noak
41'UlosajoNurmi Nicke
42'MaaliTalka Mikael
43'UlosajoTalka Mikael
44'UlosajoKeto Robin
46'MaaliMaskula Cajus
46'UlosajoTalka Mikael
46'SulkeminenTalka Mikael
48'MaaliAhlqvist Noak

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista