10
HEL
17.30
Pojat A, AP SM-sarja

ÅIFK - GrIFK  24 - 25

Samppalinnan palloiluhalli

Viimeisen vitosen tehottomuus maksoi pisteet A-pojille sunnuntaina

ÅIFK-GrIFK 24-25 (13-16)

ÅIFK:n A-pojat kohtasivat Grankulla IFK:n sunnuntaina Samppalinnassa. Kauden ensimmäinen kohtaaminen Kauniaisissa oli päättynyt Granin selvään voittoon. Sunnuntaina A-pojat eivät myyneet nahkaansa halvalla, mutta pisteet karkasivat yhden maalin erolla vieraisiin.

Ottelun ensimmäinen puoliaika mentiin tasaisesti ÅIFK:n puolustaessa tiiviisti, mutta tuhlaten maalipaikkansa. Viidennen peliminuutin aikalisänsä jälkeen Grani otti ottelusta 1-5 johdon turkulaisten jatkaessa tuhlailuaan. Vahva puolustus kuitenkin tarjosi ÅIFK:lle vastahyökkäyksiä ja nopeassa tahdissa peli tuotiinkin tasoihin tilanteeseen 6-6. Rasmus Norströmin jäähyn aikana GrIFK kuittasi itsensä ensin neljän maalin johtoon ja oli parhaimmillaan jo kuuden maalin karussa 24 minuutin kohdalla tilanteessa 8-14. Puoliajalle IFK:n laiturit kuitenkin kavensivat tilanteeksi 13-16.


Toisen puoliajan alkuun vierailijat saivat toisen ylivoiman ja repivät taas viiden maalin johtoaseman ottelusta Seuraavat 15 minuuttia maaleja tehtiin tasatahtiin ja kymmenen minuuttia ennen loppua tilanteessa 20-24 turkulaiset käyttivät toisen aikalisänsä. Ilman maalivahtia pelattaessa Isak Lehvonen toi turkulaiset ensin maalin päähän. Seuraavassa hyökkäyksessä Isak tarjosi pallon viivapelaajalle, jonka seurauksena joukkue pääsi vielä ylivoimalle. Ylivoimansa ÅIFK käytti tehokkaasti ja 5 minuuttia ennen loppua taistelutahdon ruumiillistuma Lehvonen tasoitti ottelun lukemiin 24-24.


Viimeisellä vitosella nähtiin hermostunutta käsipalloa, jossa ottelun tasaisuus toi ylimääräistä puristusta molempien joukkueiden hyökkäyspelaamiseen. Viimeisestä hyökkäyksestään GrIFK:n laitapelaaja Emanuel Holfve painoi laidaltaan voittomaaliksi jääneen osuman. ÅIFK pääsi vielä aikalisänsä jälkeen yrittämään tasoitusmaalia ilman maalivahtia 20 sekuntia ennen loppua, mutta viimeinenkin yritys kilpistyi GrIFK-puolustukseen. Loppulukemat 24-25 Grankulla IFK:n eduksi.


Isak Lehvonen (8 maalia)

ÅIFK:n parasta esitti kahdessa kenttäpäädyssä täydet minuutit raatanut ja etenkin toisella puoliajalla tärkeitä maaleja pakilta tehtaillut Isak Lehvonen. Turkulaisten keskipuolustuksessa Kalle Kankaanpää ja Jussi Brummer esittivät erinomaisia otteita ja maalilla Eero Virtanen pelasi hyvän ottelun. Grankulla IFK:n Emanuel Holfve esitti vierasjoukkueen parasta maalaten laidaltaan viidesti.

A-poikien pelit jatkuvat maaliskuun alussa Dickenin vieraana, mutta pojat nähdään tositoimissa jo keskiviikkoillan miesten 1. divisioonan kotiottelussa Atlas Akatemiaa vastaan.

Tilastot

ÅIFK – Isak Lehvonen 8, Mikael Manderoos 4, Kalle Kankaanpää 4, Benjamin Fellman 3, Jonne Karttunen 3, Mikael Pesonen 2.
GrIFK – Emanuel Holfve 5, Jonatan Almark 4, Axel Nyström 4, Jere Kantee 3, Erik Holmberg 3, Toni Saaresto 2, Markus Ekman 1, Alexander Qvist 1, Alexander Gumbler 1.

Varoitukset: ÅIFK – 3: Kankaanpää, Karttunen, Brummer. GrIFK – 1.
Ulosajot: ÅIFK – 2: Norström x2. GrIFK – 3.

Ottelupöytäkirja.


Ottelukuvat: Ari Soini

Tilastot

24 - 25

GrIFK
13 - 1611 - 9
4'MaaliLehvonen Isak
8'MaaliLehvonen Isak
10'MaaliManderoos Mikael
11'MaaliKankaanpää Kalle
12'MaaliKankaanpää Kalle
13'MaaliLehvonen Isak
14'MaaliManderoos Mikael
16'VaroitusBrummer Jussi
17'UlosajoNorström Rasmus
18'VaroitusKarttunen Jonne
21'MaaliLehvonen Isak
21'VaroitusKankaanpää Kalle
25'MaaliPesonen Mikael
27'MaaliKankaanpää Kalle
28'MaaliManderoos Mikael
28'MaaliKarttunen Jonne
29'MaaliPesonen Mikael
30'UlosajoNorström Rasmus
34'MaaliKankaanpää Kalle
39'MaaliKarttunen Jonne
40'MaaliFellman Benjamin
43'MaaliFellman Benjamin
44'MaaliLehvonen Isak
45'MaaliLehvonen Isak
46'MaaliManderoos Mikael
52'MaaliLehvonen Isak
53'MaaliFellman Benjamin
54'MaaliKarttunen Jonne
54'MaaliLehvonen Isak

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista