9
JOU
11.45
Pojat A, AP SM-sarja

BK-46 - ÅIFK   24 - 24

Karjaan Urheiluhalli

A-pojat jakoivat pisteet toistamiseen BK:n kanssa sunnuntaina

ÅIFK-BK-46 24-24 (12-10)

ÅIFK:n A-pojat kohtasivat BK:n vieraskentällä sunnuntaina. Tasaisen ja vauhdikkaan taistelun jälkeen tuloksena oli A-poikien kauden kolmas tasapeli ja toinen pistejako BK:n kanssa lukemin 24-24.

A-poikien ottelu Karjaalla alkoi heti tasaisesti. Joukkueiden tiivis puolustaminen piti hyökkäykset kurissa ja 12 peliminuutin jälkeen oltiin tasalukemissa 6-6. Hiljalleen IFK:n hyökkäys kuitenkin puuroutui ja kärsityn uloasjon myötä BK otti ottelusta kahden maalin johdon. Aikalisän jälkeen IFK sai jälleen hyökkäyksensä toimimaan, mutta tuhlattu seitsemänmetrinen ja uusi ulosajo päästivät BK:n jo neljän maalin johtoon (12-8) minuutti ennen puoliajan päättymistä.

Viimeisellä minuutilla tapahtui: BK heitti rankkarinsa ohi. puhui itselleen jäähyn ja tuomarit lahjoittivat BK:lle vielä toisen ulosajon. Näistä riemastuneena ÅIFK:n johtohahmo Isak Lehvonen teki 5v4 ylivoimalla kaksi maalia viimeiseen puoleen minuuttiin. Puoliajalle rauhoittumaan BK:n kahden maalin johdossa lukemissa 12-10.

Toiselle puoliajalle tuli edelleen latautunut ÅIFK. Kahden miehen ylivoimalla joukkue teki nopeaan tahtiin vielä kaksi maalia puoliajan alkuun ja peli tuotiin tasoihin lukemiin 12-12. Turkulaiset ottivat kahden miehen ylivoimasta maksimaalisen hyödyn voittaen sen lukemin 4-0. Tästä ÅIFK vain tiivisti puolustustaan ja kontrasi viidessä minuutissa seitsemän maalia ottaen 20 minuuttia ennen loppua jo johdon lukemin 16-20. Ulosajon aikana BK kuitenkin kampesi kymmenen minuuttia ennen loppua itsensä tasoihin lukemiin 22-22.

Loppuhetkillä BK otti aikalisänsä jälkeen ottelusta maalin johdon 24-23 kaksi minuuttia ennen loppua. Oman aikalisänsä jälkeen ilman maalivahtia hyökännyt ÅIFK tasoitti Benjamin Fellmanin heitolla reilu minuutti ennen loppua. BK sai kuitenkin käyttää kellosta viimeiset 75 sekuntia palloa hyökkäyspäässä syöttelemällä, ennen viimeistä kaukoheittoaan ohi IFK maalin. Loppulukemat tasokkaan ja vauhdikkaan AP-ottelun jälkeen lukemiin 24-24.


Isak Lehvonen (7 maalia)

ÅIFK:n parasta esitti kahdessa kenttäpäädyssä lähes täydet minuutit raatanut ja seitsemän maalia kirjauttanut Isak Lehvonen. Myös Benjamin Fellman oli pelipäällä hyökkäämällä jatkuvasti vastustajan väleihin ja heittämällä viisi maalia. Puolustuksen tukipilareina vastustajan heittäjiä pehmensivät Kalle Kankaanpää ja Jussi Brummer, jotka tekivät vastustajan hyökkäämisestä vähintäänkin vaikeaa. BK:n ja P00-maajoukkueen heittäjä Miska Henriksson oli karjaalaisten vaarallisin pelaaja tehden seitsemän maalia.

"Tasainen ja tasokas AP-ottelu, josta pistejako on oikeutettu. Pojilla oli hyvä ilme ja uusia vastuunkantajia nousi esiin, kun niitä kaivattiin. Meidän puolustus oli hienoa katsottavaa ja päästiin vastustajaa paremmin kontraamaan. Saatiin Karjaalta todella tärkeä piste loukkaantumisista huolimatta ja ei voida olla kuin tyytyväisiä!",
pohti A-poikien valmentaja Valto Kuusisto ottelun jälkeen.

A-poikien pelit jatkuvat tammikuussa, mutta akatemiajoukkue Akkupojat pelaa vielä kahdesti kotikentällä ennen joulua. Ensi lauantaina Dicken Island Boys saapuu Turkuun klo 16.00 alkavaan divisioonaotteluun!

Tilastot

ÅIFK – Isak Lehvonen 7, Benjamin Fellman 5, Mikael Manderoos 3, Jonne Karttunen 3, Kalle Kankaanpää 2, Emil Långstedt 2, Rasmus Norström 2.
BK-46 – Linus Sjöman 7, Miska Henriksson 7, Linus Lindberg 5, Roy Lindqvist 3, Wictor Siggberg 1, Viktor Lindblad 1.

Varoitukset: ÅIFK – 0. BK-46 – 3.
Ulosajot: ÅIFK – 3: Lehvonen x2, Karttunen . BK-46 – 3.

Yleisö: 32.
Ottelupöytäkirja.

Tilastot
BK-46

24 - 24

10 - 1214 - 12
2'MaaliFellman Benjamin
5'MaaliLehvonen Isak
6'MaaliNorström Rasmus
7'MaaliFellman Benjamin
9'MaaliLehvonen Isak
12'MaaliLehvonen Isak
16'UlosajoLehvonen Isak
19'MaaliLångstedt Emil
20'MaaliLångstedt Emil
26'OhiheittoLehvonen Isak
28'UlosajoKarttunen Jonne
29'MaaliLehvonen Isak
29'MaaliLehvonen Isak
30'MaaliLehvonen Isak
31'MaaliKarttunen Jonne
32'MaaliManderoos Mikael
37'MaaliNorström Rasmus
37'MaaliFellman Benjamin
38'MaaliFellman Benjamin
39'MaaliManderoos Mikael
40'MaaliLehvonen Isak
41'MaaliKankaanpää Kalle
41'MaaliKarttunen Jonne
43'MaaliKankaanpää Kalle
45'UlosajoLehvonen Isak
51'MaaliManderoos Mikael
53'MaaliKarttunen Jonne
59'MaaliFellman Benjamin

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista