21
MAR
19.30
Pojat A, AP SM-sarja

ÅIFK - Dicken  29 - 29

Samppalinnan palloiluhalli

ÅIFK ja Dicken pistejakoon keskiviikkoillan A-poikien ottelussa

ÅIFK-Dicken 29-29 (16-19)

ÅIFK:n A-pojat kohtasivat Dickenin keskiviikkoillan kamppailussa Samppalinnassa. ÅIFK oli hävinnyt edellisen kotipelinsä Siuntiolle marraskuun alussa, kun taas Dicken oli ottanut kuokkaan maalilla kotonaan Atlakselta. Loppuhetkien sekoilun jälkeen pisteet jaettiin lukemin 29-29.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli maalirikas. Molemmissa päissä kenttää oikeastaan kaikki maalia kohden heitetty löysi tiensä verkon perukoille. ÅIFK:n asemahyökkäys tuotti hyviä tilanteita hyökkäys toisensa jälkeen ja Dickenin maalivahti ei päässyt heittoihin käsiksi. Toisessa päässä turkulaisten puolustus oli avointa ja vierasjoukkue päästettiin hyvillekin heittopaikoille läpi ensimmäisen puoliajan. Ensimmäinen puoliaika Dickenille lukemin 16-19.


Toiselle puoliajalle ÅIFK laittoi puolustuksensa kuntoon ja tuli uudella ilmeellä otteluun. Kymmenen minuutin jälkeen IFK ottikin ensimmäistä kertaa johtoaseman lukemiin 23-22. Tästä riemastuneena turkulaiset vain lisäsivät vauhtia ja Dickenin yrittäessä hetkellisesti miesvartioida Santeri Maijalaa, tekivät muut turkulaiset tuhojaan ilman maalivahtia (7v6) ylivoimalla pelatessaan. Toisen puoliajan ensimmäiset 25 minuuttia menivätkin Turun pojille lukemin 13-6 ja ottelusta oli otettu turhankin turvallinen 29-25 johtoasema viisi minuuttia ennen loppua.

Viimeisellä viidellä minuutilla ÅIFK luopui pallosta neljästi: yhdellä ohiheitolla, kahdella harhasyötöllä ja yhdellä teknisellä virheellä päästäen Dickenin neljän maalin takaa vielä tasoihin vajaa minuutti ennen loppua. ÅIFK pääsi kuitenkin yrittämään voittomaalin tekoa vielä aikalisän jälkeen 20 sekuntia ennen loppua, mutta tämäkin hyökkäys päättyi syöttövirheeseen 10 sekuntia ennen loppua. Hetken sekoilun, panikoinnin ja Dickenin puolittaisen maalintekoyrityksen jälkeen pisteet tasattiin lukemin 29-29.

ÅIFK:n tuki ja turva oli lähes täydet minuutit raatanut ja 11 maalia heittänyt Santeri Maijala. Myös Niko Heinonen toi toisella puoliajalla ryhtiä IFK:n puolustukseen maalaten samalla itse kolmesti. Dickenin parasta esitti 7 maalia laidaltaan tehnyt Klaus Ahlgren.

A-poikien pelit jatkuvat lauantaina primetime ottelulla Kauniaisissa klo 19.30.

Tilastot

ÅIFK – Santeri Maijala 11, Isak Lehvonen 6, Niko Heinonen 3, Jonne Karttunen 3, Emil Långstedt 2, Kalle Kankaanpää 2, Mikael Manderoos 1, Benjamin Fellman 1.
Dicken – Klaus Ahlgren 7, Santeri Hakkarainen 6, Henrik Nyman 5, Erik Hellman 3, Ian Olof Pehrsson 3, C.A. Von Knorring 2, Benjamin Kanerva 2, Jens Stockmann 1.

Varoitukset: ÅIFK – 2: Manderoos, Karttunen. Dicken – 1.
Ulosajot: ÅIFK – 1: Lehvonen. Dicken – 3.

Yleisö: 38.
Ottelupöytäkirja.

Ottelukuvat: Ari Soini

Tilastot

29 - 29

Dicken
16 - 1913 - 10
1'MaaliManderoos Mikael
1'MaaliMaijala Santeri
2'VaroitusKarttunen Jonne
3'MaaliLehvonen Isak
4'MaaliMaijala Santeri
4'UlosajoLehvonen Isak
6'MaaliKarttunen Jonne
8'MaaliLehvonen Isak
10'MaaliMaijala Santeri
12'MaaliLångstedt Emil
13'MaaliMaijala Santeri
16'MaaliKankaanpää Kalle
19'MaaliLehvonen Isak
21'MaaliMaijala Santeri
21'MaaliLehvonen Isak
22'MaaliMaijala Santeri
24'MaaliMaijala Santeri
26'VaroitusManderoos Mikael
28'MaaliLehvonen Isak
31'MaaliHeinonen Niko
34'MaaliFellman Benjamin
36'MaaliKarttunen Jonne
37'MaaliFellman Benjamin
39'MaaliMaijala Santeri
40'MaaliKankaanpää Kalle
42'MaaliHeinonen Niko
44'MaaliMaijala Santeri
46'MaaliKarttunen Jonne
48'MaaliLehvonen Isak
49'MaaliMaijala Santeri
53'MaaliLångstedt Emil
54'MaaliMaijala Santeri

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista