30
SYY
12.30
Pojat A, AP SM-sarja

ÅIFK - BK-46  28 - 28

Samppalinnan palloiluhalli

A-pojat jakoivat pisteet tasaisen taistelun jälkeen sunnuntaina

ÅIFK - BK-46 28-28 (16-16)

Åbo IFK:n vanhin poikajuniori-ikäluokka aloitti kautensa kotiottelulla Karjaan BK:ta vastaan. Vastustaja BK-46:n riveissä nähtiin myös liigaa pelaavia poikia, kun päivän vastustajista peräti neljä poikaa oli pelannut isoja minuutteja lauantaina BK:n edustusjoukkueen liigaottelussa. Myös ÅIFK:n riveissä nähtiin liigaringin mukana harjoittelevia pelaajia.

ÅIFK tuli otteluun vahvasti ja otti kymmenessä minuutissa 8-4 johtoaseman. Etenkin ottelun alussa Santeri Maijala oli lähes pysättämätön BK:n puolustukselle ja pääsi rynnimään 4 maalia ensimmäisellä kympillä puolinopeista ja asemahyökkäyksistä. BK tuli kuitenkin viidessä minuutissa takaisin tasoihin, kun ÅIFK:n hyökkäyspään huonot ratkaisut johtivat BK:n kontriin. Puoliajan loppu mentiin tasaisesti ja tauolle siirryttiin tilanteessa 16-16.


Vasta 15-vuotias vasuri Jonne Karttunen oli pakilla ennakkoluuloton ja hyökkäsi hyvin BK:n isompaa puolustusta vastaan.

Toisen puoliajan alkuun ÅIFK tuli vahvasti ja otti nopeasti kolmen maalin johtoaseman ennen BK-koneen käynnistymistä. Toisen puoliajan alku mentiin pienoisessa ÅIFK komennossa, kun poikien aktiivinen 3-2-1 puolustus pysäytti BK:n hyökkäykset kerta toisensa jälkeen. Reilu kymmenen minuuttia ennnen loppua aikalisänsä jälkeen karjaalaiset takoivat jälleen nopeassa tahdissa neljä maalia ja ottivat 7 minuuttia ennen loppua 25-27 johtoaseman.

Viimeisellä kahdella minuutilla nähtiin todellista taistelua, kun ÅIFK kavensi ensin Benjamin Fellmanin toimesta lukemiin 27-28. Karjaalaiset saivat pallon hallintaansa noin minuutti ennen täyttä aikaa ja pääsivät hyökkäämään aikalisänsä jälkeen. ÅIFK puolusti kuitenkin edelleen korkealta ja sai pallon hallintaansa 20 sekuntia ennen peliajan umpeutumista. Viimeisellä aikalisällä joukkue otti maalivahdin pois ja sopi ylivoimakuvion, joka johti Isak Lehvosen läpiajoon. BK puolustaja kuitenkin torppasi törkeästi läpiajon saaden tilanteesta suoran punaisen kortin. Peliajan umpeuduttua Santeri Maijala painoi tasoittavan rankkarin varmasti maaliin. Lopputulos kirjattiin oikeutetusti lukemiin 28-28.



ÅIFK:sta pelipäällä oli 11 maalia maalannut Santeri Maijala, jonka lisäksi Isak Lehvonen oli loppuhetkillä rohkea hyökkäyspäässä. Puolustuksessa täyden päiväntyön tekivät myös korkealla hyvällä liikkeellään puolustanut Leevi Riihelä ja viimeisenä lukkona pohjalla vastustajien heittäjiä torpannut Kalle Kankaanpää. Viivapelaajat saivat nimensä myös hyökkäyspäässä maalisarakkeeseen. Vierasjoukkue BK:n vaarallisin pelaaja oli 9 maalia heittänyt Miska Henriksson, joka pystyi epätoivoisestakin hyökkäyksestä pamauttamaan pallon tarkasti maalin yläkulmaan.

"Tasainen ja varmasti myös viihdyttävä AP-matsi. Meidän hyökkäyspeli oli todella monipuolista tänään ja puolustus aggressiivinen. BK joutui tekemään hirvittävän työmäärän jokaisen maalinsa eteen. AP-peleissä vauhtia on paljon ja välillä ei pallo ihan pysy mukana, sen kanssa tehdään vielä töitä. Piste BK:lta on hyvä suoritus!",
sanoi A-poikien valmentaja Aku Kuusisto ottelun jälkeen.

A-poikien ottelut jatkuvat Vantaalla lauantaina 13.10., kun IFK matkaa Atlaksen vieraaksi.

Tilastot

ÅIFK – Santeri Maijala 11, Isak Lehvonen 5, Kalle Kankaanpää 3, Benjamin Fellman 3, Mikael Manderoos 3, Jonne Karttunen 2, Leevi Riihelä 1.
BK-46 – Miska Henriksson 9, Linus Lindberg 6, Linus Sjöman 4, Oliver Nordlund 4, Lucas Sundström 3, John Winberg 2.

Varoitukset: ÅIFK – 1: Lehvonen. BK-46– 2.
Ulosajot: ÅIFK – 3: Heinonen, Lehvonen, Kankaanpää. BK-46 – 2.
Suora ottelusta sulkeminen: BK-46 – Linus Lindberg.

Yleisö: 47.
Ottelupöytäkirja.


Ottelukuvat: Ari Soini

Tilastot

28 - 28

BK-46
16 - 1612 - 12
0'MaaliKankaanpää Kalle
1'MaaliMaijala Santeri
2'MaaliKarttunen Jonne
3'MaaliLehvonen Isak
4'MaaliKankaanpää Kalle
6'MaaliMaijala Santeri
7'MaaliMaijala Santeri
8'MaaliMaijala Santeri
12'VaroitusLehvonen Isak
16'OhiheittoManderoos Mikael
18'MaaliFellman Benjamin
21'MaaliMaijala Santeri
25'MaaliKarttunen Jonne
26'MaaliMaijala Santeri
26'MaaliManderoos Mikael
27'MaaliLehvonen Isak
27'MaaliMaijala Santeri
28'UlosajoHeinonen Niko
29'MaaliMaijala Santeri
31'MaaliLehvonen Isak
32'MaaliMaijala Santeri
32'UlosajoKankaanpää Kalle
33'MaaliRiihelä Leevi
39'MaaliManderoos Mikael
39'MaaliLehvonen Isak
42'MaaliManderoos Mikael
46'MaaliKankaanpää Kalle
48'MaaliLehvonen Isak
49'UlosajoLehvonen Isak
50'MaaliMaijala Santeri
53'MaaliFellman Benjamin
59'MaaliFellman Benjamin
59'MaaliMaijala Santeri

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista