25
MAA
15.00
Pojat B, B-pojat kilpasarja

ÅIFK - SIF  26 - 32

Samppalinnan Palloiluhalli

B-pojissa Siuntio haki revanssivoiton Samppalinnasta

ÅIFK-SIF 26-32 (11-13)

ÅIFK:n B-pojat hävisivät Siuntiolle kotihallissaan sunnuntaipäivän BP-pelin lukemin 26-32. Kauden aiemmat kaksi kohtaamista olivat päättyneet niinikään vierasvoittoihin, kun kauden ensimmäisessä ottelussa Siuntio haki pisteet Samppalinnasta ja vastaavasti Åbo kuittasi joulukuussa Siuntiossa.

Ensimmäinen puoliaika alkoi Åbon kannalta kehnosti, kun siuntiolaiset takoivat kahdeksassa minuutissa taululle lukemat 2-6 Paulus Borgströmin tehdessä viisi Siuntion kuudesta ensimmäisestä maalista.Samaan aikaan Åbon pojat testailivat kotihallin maalikehikon kestävyyttä. Aikalisän jälkeen pojat terästäytyivät ja kirivät puoliajalle kahden maalin päähän 11-13.

Toiselle puoliajalle kopista asteli kaksi täysin erinäköistä joukkuetta. Siuntiolta onnistui kaikki ja Åbon hyökkäykset päättyivät turhan usein teknisiin virheisiin. Siuntio vei toisen erän ensimmäiset kymmenen minuuttia lukemin 3-10 ja oli takonut taululle 15-24 lukemat. Ottelu oli käytännössä taputeltu, vaikka Åbo kaventelikin lukemat vielä kuuden maalin eroksi 26-32.

ÅIFK:sta pelipäällä olivat seitsemän maalia heittänyt Emil Långstedt, uhrautuvasti puolustanut Niko Heinonen ja hyökkäyksessä ensimmäisen puoliajan kiriä Åbon riveistä johtanut vasuri Eero Laine. Siuntion parasta peliä esitti pakki Paulus Borgström ja ottelun loppuhetkillä helppoja maaleja heitteli vasuri Kalle Danielsson.

Ottelu oli kovaotteinen, molempien joukkueiden puolustaessa korkealta ja hyökätessä vauhdilla. Sunnuntaina Samppalinnassa nähtiinkin vauhdikasta B-poikakäsipalloa, jossa tosin virheidenkin määrä oli suuri. Peli oli tuomareillekin haastavaa ja molemmat joukkueet istuivatkin 12 jäähyminuuttia, mikä teki pelistä rikkonaista. Sairaslistan pidentymiseltä onneksi kuitenkin tällä kertaa vältyttiin.

"Tehtiin liian paljon teknisiä virheitä hyökkäyksessä, joista Siuntio rankaisi. Puolustuksessa oltiin muutamia yksilöitä vastaan välillä vaikeuksissa. Siuntiolla on joukkueellinen hyvin hyökkäyksessä haastavia kundeja. Aika rikkonainen peli 24:llä jäähyminuutilla, ei ollut dumareillakaan tänään helppo päivä.",
kertoi valmentaja Aku Kuusisto ottelun tauottua.

B-pojat saavat ensi viikolla ottelutauon yli pääsiäisen. Seuraaviin huhtikuun viikonloppuihin osuukin vielä 5 viimeistä sarjapeliä ja yksi viikonloppu menee Potatiscupenissa Alingsåsissa.

Tilastot

ÅIFK – Emil Långstedt 7, Eero Laine 5, Jonne Karttunen 4, Rasmus Norström 3, Saska Soini 2, Benjamin Fellman 2, Niko Heinonen 2, Cajus Maskula 1.
SIF – Kalle Danielsson 8, Paulus Borgström 8, Erik Wikström 6, Dennis Forsman 3, Maksim Roudak 3, Frans Åberg 3, Oliver Lodenius 1.

Varoitukset: ÅIFK – 2: Fellman, Soini. SIF – 3.

Ulosajot: ÅIFK – 6: Fellman x2, Långstedt, Keto, Laine, Heinonen. SIF – 6.

Yleisö: 47.

Ottelupöytäkirja.

Tilastot

26 - 32

SIF
11 - 1315 - 19
2'MaaliKarttunen Jonne
3'OhiheittoLaine Eero
4'MaaliFellman Benjamin
5'VaroitusSoini Saska
6'VaroitusFellman Benjamin
9'MaaliHeinonen Niko
10'MaaliNorström Rasmus
12'MaaliLaine Eero
14'MaaliHeinonen Niko
16'UlosajoHeinonen Niko
18'MaaliNorström Rasmus
20'MaaliLaine Eero
21'MaaliLångstedt Emil
22'MaaliKarttunen Jonne
24'MaaliKarttunen Jonne
24'UlosajoLångstedt Emil
27'MaaliSoini Saska
29'MaaliLaine Eero
30'MaaliLaine Eero
31'UlosajoFellman Benjamin
34'MaaliSoini Saska
35'MaaliLångstedt Emil
37'UlosajoKeto Robin
38'MaaliLaine Eero
40'MaaliKarttunen Jonne
40'UlosajoLaine Eero
41'MaaliFellman Benjamin
42'MaaliMaskula Cajus
42'MaaliLångstedt Emil
44'UlosajoFellman Benjamin
45'MaaliNorström Rasmus
46'MaaliLångstedt Emil
48'MaaliLångstedt Emil
48'MaaliLångstedt Emil
49'MaaliLångstedt Emil

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista