17
TAM
19.00
Pojat B, B-pojat kilpasarja

ÅIFK - Dicken  17 - 10

Samppalinnan palloiluhalli

B-pojat ottivat revanssivoiton Dickenistä keskiviikon kotikamppailussa

ÅIFK-Dicken 17-10 (11-6)

ÅIFK:n B-pojat ottivat härkäviikon toisessa pelissä keskiviikkoiltana revanssivoiton Dickenistä niukkamaalisesti lukemin 17-10. Kauden ensimmäisen kohtaamisen Pirkkolassa Dicken vei selkeästi nimiinsä lukemin 28-15. Tätä esitystä lähdettiin joukkueena nyt parantamaan.

Ensimmäisen puoliajan alku oli tasainen, mutta ÅIFK onnistui kuromaan kolmen maalin johdon 6-3, kun pelikello näytti 8 minuuttia. Tämän jälkeen ÅIFK tiivistii puolustustaan ja maalissa Eero Virtanen otti joukon komeita torjuntoja. Hyökkäyspäässä tehtiin tarvittavat maalit, joskin vauhti hieman katosi ottelun alkuhetkistä. Puoliajalle Saska Soinin viimeisten sekuntien rankkarimaalilla lukemin 11-6.

Toisella puoliajan alusta ÅIFK jatkoi kovaa puolustustaan ja upotti kaukoheittonsa komeasti maaliin kuroen johdon yhdeksään maaliin (15-6, 32 min). Viimeisellä vartilla Åbon peliä sotkivat kolme jäähyä ja paikkojen tuhlailu hyökkäyspäässä. Samaan aikaan kuitenkin raudanluja puolustus piti huolen, että Dickenin maalinteko oli vähintäänkin tuskaista. Niukkamaalisen toisenpuoliajan (6-4) jälkeen loppulukemat kirjattiin 17-10 turkulaisten hyväksi.

"Lähdettiin parantamaan lokakuista 13 maalin tappiota. Puolustuksessa haluttiin löytää lisää aggressiivisuutta ja onnistuttiin saamaan Dicken komeasti sumppuun. Hyökkäyspelissä mentiin hieman liikaa sivuttain, vaikka paikkoja silti riittikin tuhlailtavaksi. Tehtiin iso työ joukkueena, vaikka vähän ailahtelikin!",
analysoi joukkueen valmentaja Aku Kuusisto taiston tauottua.

ÅIFK:n tolppien välissä Eero Virtanen hallitsi koko kenttää. Eero esitti joukon komeita torjuntoja etenkin ottelun alussa, kun puolustuksessa oli vielä hieman hakemista. Loppumatsi menikin kuin kokeneen liigamaalivahdin rutiinilla. Hyökkäyspäässä Jonne Karttunen oli jatkuvasti vaarallinen luoden hyvää tilaa takarakentajille ja viivapelaajille. Viivapelaajaosasto Saska Soini ja Leevi Riihelä tekivät ison työn omassa kenttäpäädyssä voittaen lähes kaikki 1v1-tilanteensa. Dickenistä esiin nousi hyvin hyökkäyspeliä liikkeillään pyörittänyt Henrik Nyman


Video: ÅIFK:n maalivahdit (Eero Virtanen, Oliver Kallionpää ja Samuel Edberg) kirjauttivat tilastoihin ottelusta 19 torjuntaa!

Otteluun erikoisuuksiin kirjattakoon kaksi ÅIFK:n vaihtovirhettä. Ensimmäisessä rankkaria lähetettiin heittämään "kahdeksas pelaaja" ja toisessa IFK hyökkäsi myös niin ikään 30 sekuntia tehottomasti muodostelmalla 7+1. Jälkimmäisen tuomarit lopulta huomasivat ja ulosajo Åbon valmennukselle oli vähintäänkin aiheellinen.

Lauantaina lähdetään Karjaalle hakemaan revanssia BK-46, joka lokakuun alkupuolen ottelussa ryösti pisteet kotiinsa maalin voitolla lukemin 17-18. Hyvällä joukkuepelaamisella BK on myös lauantaina haastettavissa!

Tilastot

ÅIFK – Jonne Karttunen 3, Benjamin Fellman 3, Emil Långstedt 2, Saska Soini 2, Cajus Maskula 2, Leevi Riihelä 2, Mikael Pesonen 1, Vidar Lepola 1, Mikael Talka 1
Dicken – Alex Mäkinen 3, Ian Pehrsson 2, Jens Panelius 2, Santeri Hakkarainen 1, Benjamin Kanerva 1, Henrik Nyman 1

Varoitukset: ÅIFK – 2: Maskula, JA: Kuusisto A. Dicken – 3.

Ulosajot: ÅIFK – 3: Riihelä, Soini, JA: Kuusisto A.. Dicken – 4.

Yleisö: 42.

Ottelupöytäkirja.

Tilastot

17 - 10

Dicken
11 - 66 - 4
0'MaaliKarttunen Jonne
3'MaaliFellman Benjamin
3'MaaliKarttunen Jonne
6'VaroitusMaskula Cajus
7'MaaliLepola Vidar
8'MaaliMaskula Cajus
8'MaaliTalka Mikael
12'MaaliPesonen Mikael
13'MaaliMaskula Cajus
22'MaaliKarttunen Jonne
24'MaaliRiihelä Leevi
24'MaaliSoini Saska
27'MaaliLångstedt Emil
29'MaaliFellman Benjamin
31'MaaliLångstedt Emil
32'MaaliFellman Benjamin
34'UlosajoSoini Saska
37'UlosajoRiihelä Leevi
42'MaaliSoini Saska
45'MaaliRiihelä Leevi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista