Maalivahti Markus Aspelin ja laituri Daniel Eriksson jatkavat Åbon riveissä
Julkaistu: 03.05.2018 00.00

Maalivahti Markus Aspelin ja laituri Daniel Eriksson jatkavat Åbon riveissä

Käsipalloseura Åbo IFK on tehnyt sopimukset maalivahti Markus Aspelinin ja laitapelaaja Daniel Erikssonin kanssa. Molemmat 1994-ikäluokkaa edustavat miehet ovat pelanneet myös viime vuodet keltamustissa.

Maalivahti Markus Aspelin muutti viisi vuotta sitten Turkuun opintojen perässä. Muutaman vuoden pohdinnan jälkeen Aspelin päätti palata pelikentille kauden 2016 alkaessa. Maalivahti Aspelin on lähtöisin Kauniaisista ja on junioriaikoinaan pelannut myös maaotteluita P94-maajoukkueen riveissä. Lähes kaksimetrisellä varrellaan ja rauhallisuudellaan Make pystyy etenkin läheltä tekemään vastustajan maalinteon käytännössä mahdottomaksi. Myös pukukopissa aina rauhallinen jättiläinen on hyvin sopeutunut turkulaisuuteen muiden kauniaislaisten tukemana.

”Kaksi kautta liigaympyröissä mukana oleminen on tuonut arvokasta kokemusta näistä karkeloista. Joukkueessa on hyvä fiilis ja viihdyn todella jengissä. Ensi kaudelle tavoittelen omalle peliuralle nousujohteista kehitystä. Joukkueena ensi kauden kuviot näyttävät lupaavilta ja olen varma, että mennään eteenpäin myös joukkueena!”,
pohti maalivahti Markus Aspelin jo tulevaa kautta ennakoiden.

Laitapelaaja Daniel Eriksson muutti Turkuun niin ikään opintojen perässä vuonna 2014. Karjaan käsipallopyhätössä käsipallokoulutuksensa saanut Eriksson pystyy pelaamaan molemmilla laidoilla.

Lisää pelaajauutisia julkaistaan kevään ja kesän mittaan ÅIFK:n sosiaalisessa mediassa.

Myös valmentajarekrytointimme on loppusuoralla ja pyrimme julkaisemaan ensi kauden valmennuksen viimeistään 26.5. Handbollskamraten-lehden julkaisun yhteydessä.

Seuran uusimmat